Kamerasta ja kynästä
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Maaliin kuitenkin....
Pitkästä aikaa taas jotain pientä päivitystä.
Kävin katsastamassa Nurmijärvellä ajetun nuorten SM-enduron osakilpailun, tai lähinnä aamulla ajetun lisäluokkien kilpailun. Syy miksi lähdin katsomaan oli seuraava; veljeni ajoi toisen enduro kisansa ja pitihän siitä käydä ottamassa muutama kuva. Ensimmäisen kisansa velipoika ajoi noin kuukausi sitten Numibia Snow Enduri kisassa. Harmillisesti silloin kisa jäi kesken jo kahden ensimmäisen maastokokeen jälkeen, kun maastokoe 2:lla poika päätti heittää pyörän ympäri pahassa mäessä ja siinä rytäkässä takalokasuoja irtosi ja repi kaikki valojen piuhat esille. Mk 2:sen jälkeen oli huoltotauko ja sieltä ei ollut enää mitään asiaa takasin reitille.
Onnittelut maaliin pääsystä ja nyt vaan kovaa reeniä, että saadaan vauhtia
hieman lisää.
tiistai 5. lokakuuta 2010
tiistai 28. syyskuuta 2010
Catalunyan radalle...
Kävin keväällä kuvaamassa Vauhdin Maailmalle 125 kuutioisten ja Moto2-luokan testejä Catalunyan radalla. Silloin pääasiana oli saada kuvattua hyviä testikuvia Aki Ajon uudesta kuljettajasta Marc Marquezista (kuvassa).
Nyt olisi sitten tarkoitus lähteä uudestaan käymään Catalunyan radalla, mutta nyt kohteena ei olekkaan kaksipyöräiset vaan nelipyöräiset. Siitä tuonnempana lisää.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Rig shot
Tässä on jo jonkin aikaa ollu tavoittena hankkia - tai rakentaa kunnon rigi, mutta sen hankkiminen on jostain syystä vain siirtynyt ja siirtynyt eteenpäin. No nyt kun taas pukka keikkaa päälle, ajattelin järjestää jotain väliaikaista korvaamaan tät puutosta. Sellainen sitten löytyi Verkkokaupasta hintaan 100e, nimeltään Delkin Fat Gecko Camera Mount - imukuppiteline. Eipä mikään maailman tukevin härpäke, mutta minun kohdalla ajaa asian. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä keikan kuvista tulee, siitä sitten tuonnempana lisää.
Tässä muutama kuva eiliseltä illalta. Jannen kanssa käytiin testaamassa telinettä ja uutta halpislinssiä (Samyang 8mm Fish-eye) Keilaniemessä. Kiitos Jannelle työntöavusta.

Kuviin ei ole tehty mitään sen kummempia käsittelyjä, joten valkotasapainot ja värit heittävät kuvien välillä. Tarkoitus oli vain testata tuota telinettä.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Vector tuunaus
Tässä näytille keskeneräisestä vector-työstäni kuva. Idean tyhöni sain kun mietin miltä autoni voisi näyttää extreme tuunattuna. Olin jo aiemmin tehnyt paljon grafiikka Illustratorilla ja päätin tämänkin työn tehdä samalla tekniikalla
Illulla tällaisen auton tekeminenhän on suhteellisen helppoa, varsinkin jos käyttää valokuvaa pohjalla. Tämäkin työ aloitettiin valokuvasta, jonka olin aiemmiin ottanut autosta. Sen jälkeen valokuva Illuun ja alimmalle layerille.
Minä aloitan yleensä kuvan työstämisen ääriviivoista, näin myöhemmissä vaiheissa en tarvitse valokuvaa enää pohjalla vaan minulla on jo auton kehys valmiina ääriviivoina.
Minun mielestä tärkeintä jo työtä aloittaessa on luoda tarpeeksi layereita, näin kaikki materiaalit pysyy hallinnassa koko työn aikana. Tässäkin työssä on tällä hetkellä 14 kpl layereita. Minä olen erotellut esimerkiksi väripinnat omille layereille seuraavasti; Pohjaväri, Tummennukset, Vaalennukset, Highlight. Sitten tietysti Ärriviivoilla on omansa, sisuksella, renkailla, logoilla, valoilla, ovenkahvoilla, auton pohjalla ja taustalla on omansa.
Tavotteenani ei ole missään nimessä tehdä valokuvan tarkkaa työtä, vaan haluan jättää hieman sarjakuvamaisen jäljen kuvaan. Vaikeinta oli saada toteutettua auton maalipinta, joka on metallihohta ja taittaa kaikenlisäksi kirkkaan valkoisen hieman liilaksi. Mielestäni olen onnistunut siinä ihan hyvin.
jatkoa seuraa....

keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Supermopoja... eiku motoja
Tuli käytyä ensimmäistä kertaa kuvaamassa Supermotojen SM-osakilpailua Kouvolassa.Lajihan on todella kiinnostava ja varsinkin tuo S1-luokka, jossa pyöriä oli ilmoittautunut vähän vajaa 40 kappaletta.
Nyt kun on siirtynyt autoilukuvaamisita enemmän tänne kaksipyöräisten puolelle, Supermotot tuntuivat melko helpoilta kuvattavilta. Hyvät kuvakulmat ovat hyvin lähellä samaa kuin rata-autoilun puolella.
Kuvatessa en käyttänyt mitään erikoisia kuvaussysteemejä... perinteisesti mentiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)