Nyt Janne on hehkuttanut tuota hänen uutta logoa, joten päätin tekijän silmistä kirjoitta jonkun lauseen logon luomisprosessista.
Logon suunnittelu alkoi jo kauan aikaa sitten, kun Janne (ehkä ajatteli ääneen) ilmoitti tarvitsevansa uuden logon itselleen. Siitä lausahduksesta alkoi suunnaton inspiraation puuska ja pohdinta. Jannella oli hyvin yksinkertaiset toiveet; "ei mitään kameran linssiä siihen logoo, jooko". Jahas, no sehän helpotti asiaa. Noh, haasteelliset hommat on aina tervetulleita.
Lyijykynällä rustaamisen, hetken pohdinnan (2 kuukautta) ja yhden unettoman yön jälkeen keksin mielestäni hyvän lähtökohdan, jos kerta kameraan liittyvää elementtiä ei mielellään saisi käyttää, käytän siis pelkästään Jannen nimikirjaimia; Janne Mäki = JM. Tästä siis kaikki lähti. JM yhdistelä piirtyi avoihini sinä unettomana yönä ja heti seuraavana aamuna duunissa (älkää kertoko pomolle) väsäsin ekan suunnitelman logon kirjainkuviosta (kuva 2.). Samalla pohdin logon värimaailmaa ja mieleeni tuli tuo Janne käyttämä pipo (kuva 1.). PINKKI, ei mikään possun pinkki, vaan värikylläinen ja kirkas pinkki. Siinä se on. Siihen rinnalle musta ja valkoinen.
Suorassa tuo logokuvio näytti hieman liian "palkilta", joten liittyen myös Jannen pääasiallisiin kuvauskohteisiin, päätin tehdä siitä hieman vauhdikkaamman. Muutaman asteen kursivointi antoi kuviolle aivan eri fiiliksen (kuva 3.).
Tähän kuvioon piti seuraavaksi keksiä ja löytää sopiva kirjaisin, jolla logon loppuosa kirjaillaan. Tämä tapahtuu seuraavasti; kirjoitetaan tässä tapauksessa photo Illustratorissa ja etsitään sille ensimmäinen vähänkin sopiva kirjaisinperhe. Seuraavaksi photo sana kopiodaan ja etsitään seuraava sopiva kirjaisinperhe. Tätä jatketaan niin kauan, että koko kirjaisinperhe-kansio on käyty läpi ja työpöydällä on kauhea läjä photo sanoja, tietysti eri kirjaisinmallein kirjailtu.
Suunnattoman karsinnan jälkeen minulle jäi kaksi vaihtoehtoa kirjaisinmallista; Myriad Pro Bold ja Compacta Com Bold. Näistä kahdesta tein mallin logon loppuosasta. Photo sanaan laitoin valkoisen värin ja mustat ääriviivat, jotka jatkuvat JM-kuvion ympäri. Näin siksi, koska tiesin logon tulevan mm. valokuvien päälle, tällä tavalla taustalla voi silloin olla ihan mikä väri tahansa ja silti logo erottuu siitä. Tässä huomautan, että photo sana ei ole kirjoitettu valmiilla kursiivi fontilla, vaan se on kallistettu samaan kulmaan kuin JM-kuvio.
Näistä kahdesta tein ensimmäiset versiota ja jätin työn pariksi päiväksi muhimaan. Tämä tauko oli paikallaan, sillä seuraavan kerran kun jatkoin logon suunnittelua, oli taas tullut lisää uusia ideoita. Nyt JM-kuvio oli väriltään tasainen pinkki (kuva 4.), se oli hieman tylsä. Logoon piti saada lisää trendikkyyttä, joten tässä vaiheessa JM-kuviota muokattiin hieman kolmiulotteisemmaksi. Photoshoppia avuksia käyttäen JM-kuvio pullistui hieman ulospäin ja samalla tasainen pinkki, muuttui väriliuksi pinkistä-lilahtavaa (kuva 5.). Samalla tein O:n, T:n ja O:n alle mustan laatikon. Näiden kirjainten väli näytti hölmöltä, koska sinne jäi epämääräinen tyhjä tila. Photo sanan alle laitoin Janne koko tittelin
Näitä kahta versiota (eri kirjaisimet photo sanassa) kehtasin sitten näyttää asiakkaalle.
Pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Compacta Com -fontilla tehty logo on se oikea. Toinen pohdinna aihe oli logon väri. Janne tavallaan piti siitä, mutta pelkäsi sen olevan leimaava. Tästä syystä tein logosta myös sinisävyisen version (kuva 6.). Tästä sinisestä versiosta tuli logo numero 1 ja pinkistä numero 2.
Lopuksi vielä valmistin logosta nega versiuon, harmaasävyisen ja musta/valkoisen. Tämä nega versio on näkyvillä Janne nettisivuilla, sielä yläpalkin yläpiolella
http://jmphoto.fi.