keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Vector tuunaus
Tässä näytille keskeneräisestä vector-työstäni kuva. Idean tyhöni sain kun mietin miltä autoni voisi näyttää extreme tuunattuna. Olin jo aiemmin tehnyt paljon grafiikka Illustratorilla ja päätin tämänkin työn tehdä samalla tekniikalla
Illulla tällaisen auton tekeminenhän on suhteellisen helppoa, varsinkin jos käyttää valokuvaa pohjalla. Tämäkin työ aloitettiin valokuvasta, jonka olin aiemmiin ottanut autosta. Sen jälkeen valokuva Illuun ja alimmalle layerille.
Minä aloitan yleensä kuvan työstämisen ääriviivoista, näin myöhemmissä vaiheissa en tarvitse valokuvaa enää pohjalla vaan minulla on jo auton kehys valmiina ääriviivoina.
Minun mielestä tärkeintä jo työtä aloittaessa on luoda tarpeeksi layereita, näin kaikki materiaalit pysyy hallinnassa koko työn aikana. Tässäkin työssä on tällä hetkellä 14 kpl layereita. Minä olen erotellut esimerkiksi väripinnat omille layereille seuraavasti; Pohjaväri, Tummennukset, Vaalennukset, Highlight. Sitten tietysti Ärriviivoilla on omansa, sisuksella, renkailla, logoilla, valoilla, ovenkahvoilla, auton pohjalla ja taustalla on omansa.
Tavotteenani ei ole missään nimessä tehdä valokuvan tarkkaa työtä, vaan haluan jättää hieman sarjakuvamaisen jäljen kuvaan. Vaikeinta oli saada toteutettua auton maalipinta, joka on metallihohta ja taittaa kaikenlisäksi kirkkaan valkoisen hieman liilaksi. Mielestäni olen onnistunut siinä ihan hyvin.
jatkoa seuraa....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)